Aloitetaan ensin mukavilla uutisilla. 

Nasta (J. Neilikka) käväisi näyttelyssä Lieksassa lauantaina tuloksena hienosti Jun ERI1, SA, PN1, SERT, VSP. Nyt sitten odotellaan ensi kevääseen (juoksutetaan tyttöä kuitenkin tietysti vielä), että voidaan alkaa jahtaamaan sitä viimeistä serttiä. Hurjasti onnea Sirpalle & Nastalle ja kiitokset Nastan näyttelyttämisestä. :)

Myös Late (J. Humpappaa) oli käynyt näytillä Jämsässä tuloksena Nuo ERI1, SA, PU3, VASERT. Hurjasti onnea Anne, Tero ja Late! :)

 

Sitten tämä surullinen ja raskas uutinen.. 

Sirun maallinen vaellus päättyi eilen. :(

Perjantaina mummeli oli vielä virkeä ja leikki Ellinkin kanssa. Lauantaina, kun tulin iltavuorosta, oli Sirulla ongelmia takapäänsä kanssa ja tiesin, mikä on edessä. Mummeli söi ja kävi kuitenkin ulkona, kiipesi rappusetkin ylös vielä ja nukkui yön rauhallisesti. Aamulla sama homma, ruoka maistui ja ulkonakin käytiin, vaikka selvästi liikkuminen oli hankalaa.

Töiden jälkeen minua odotti surullinen näky. Mummelin takapää oli pettänyt totaalisesti. Käytin Sirun pesulla, ulkona ja kietaisin sen viltin mutkaan. Urhea mummeli nuoleskeli naamaani lohduttavasti, kun minä ulvoin täyttä kurkkua Siru sylissäni Markon soittaessa lääkärille aikaa. Niin meidän yhteinen taival päättyi pitkän yhteiselon jälkeen. Nyt on kova suru ja ikävä, mutta eiköhän se vielä joskus hellitä. Hyvää matkaa rakas mummeli, nyt sinun on hyvä olla. Pitkän ja loistokkaan elämän Siru eli. Kiitos rakas kuluneista vuosista!

 

 

Olet saapunut rannalle rauhan maan.

Muistoissa - vaikka nyt poissa,

tulet kanssamme kulkemaan. 

 

 

*24.9.1997 - 6.5.2012*

FIN MVA, V-06 PAUKAPÄÄ SIRU