Viimein pääsin taas tänne päivittelemään, netti ei taas kotona toimi..

Kaikenlaista on viime päivinä taas ollut, remontin lisäksi sain jonkun hirveän flunssan, joka vei kaikki voimat ja ajatuskaan ei oikein kulkenut kunnolla. Viimein olo on parantunut, remontti vain jatkuu.. :)

Ricolla kävi morsian viime viikolla, pariskunta löysi yhteisen sävelen ja nyt jännitellään, onko pieniä tulossa. Olisi todella mukavaa, jos pojallekin saataisiin jälkikasvua.

Viime sunnuntaina ajelimme erikoisnättelyyn Jyväskylään. Kasvateistani kehässä pyörähtivät J. Neilikka "Nasta", J. Nappula "´Nappula", J. Hupsheijaa "Milka" ja J. Humpappaa "Late". Lisäksi näyttelyyn osallistui Elli ja kyydilläni tuli myös Lysti (Netvetin Lysti).

Oikein mukavia tuloksia ja arvosteluja saatin, tosin unohdettiin sitten Ellin ja Milkan arvostelut hakea, mutta varmaan lapuissa luki ihan mukavia asioita tuloksista päätellen.

Juniorityttäret Elli ja Milka ovat tällä hetkellä melko karvattomia, mutta silti molemmat saivat hienosti ERI:n. Milka vielä sijoittui luokassaan neljänneksi. Samassa luokassa esiintyi myös Lysti, jonka tulos oli hienosti ERI2, SA. Junioriluokkaan oli ilmoitettu peräti 17 narttua, jotka arvosteli Jussi Liimatainen.

Late esiintyi myös junioriluokassa ja poika sai EH:n, tuomarina Laten kehässä toimi Harto Stockmari ja luokkaan oli ilmoitettu 13. Pojalla on ihan mukavasti karvaa ja muutenkin komealta nuorukaiselta se näyttää, tästä on hyvä jatkaa. :)

Nasta ja Nappula esiintyivät pentuluokassa (7 - 9kk) ja molemmat olivat ensimmäistä kertaa kehässä. Hyvät arvostelut tyttäret saivat. Nappula vähän vierasti hihnassa juoksemista, muuten tyttö otti rauhallisesti/ rennosti kehässä, harjoitusta vain lisää. Nätti neito oli tytöstä kyllä kasvanut.

Nastalla meni mielettömän hienosti, ensin se voitti luokkansa (luokkaan oli ilmoitettu 12 narttua) ja sai KP:n, sitten se voitti pikkupentujen voittajan ja lopuksi siitä tuli VSP-pentu. Pennut tuomaroi Harri Lehkonen. Hienosti alkoi neitokaisen näyttelyura. :)

Jotain kuviakin otin. Aloitetaan Latesta:

Sisarukset Late ja Milka:

Nappula:

Nasta:

Sisarukset Nasta ja Nappula:

Kiitos kaikille näyttelyyn osallistumisesta, oli mukava nähdä teidät kaikki. Seuraavaksi ajelemme sitten joulukuussa Helsinkiin. :)