Eilen ilmestyi H-pentue koiranettiin, kyllä tämä rekisteröinti on nykyisin nopeaa ja helppoa omakoiran kautta. :)

Muoks. Tänään löytyi postilaatikosta pienille paperitkin, ehtipäs tulla ennen luovutusikää.

Ylihuomenna lähtee jo ensimmäinen lapsukainen uuteen kotiinsa. Niin se on taas 7 viikkoa mennyt ja nopeasti, siinäpä se meni kesälomakin samalla. Ja voin kyllä nyt sanoa, että ainakaan tekemisen puutetta ei ollut ja mukava niin. :)

Eli huomenna sitten taas töihin, siitä se arki ja aherrus alkaa.

Kuvablogi ei jostain syystä ota kuvia vastaan, joten laittelen uusia kuvia tänne (osa kuvista on valitettavasti melko tummia).

Hoplaa on melko jöllikkä, se on koko pentueen suurin, oikea lälleröinen pikku mies. Se kellottelee mielellään selällään sylissä ja tykkää olla paijattavana. Leikkiessään tästä pojasta lähtee kyllä ääntä, muuten se ei turhia huutele. Tämä poika muuttaa Tyrnävälle.

 

Humpappaa, se osaa kyllä ilmaista mielipiteensä asioista. Aika vilkkaan puoleinen ja rohkea kaveri. Eläinlääkärissäkin se olisi tahtonut lähteä tutkimaan paikkoja hirveällä tohinalla ja tämä kyllä osasi sitten myös lausua mielipiteensä sirutuksesta. Sen jälkeen katseli lääkäriä hyvin loukkaantuneena. :D Tämä pikku mies muuttaa Jyväskylään.

 

Heipparallaa. Tämä on kyllä hauska, sillä ihan samat ilmeet kuin isällään. Tämäkin on melko rohkea ja hyvin liikkuvainen pikku mies. Se kulkee vähän huomaamattomasti muiden mukana, eikä tee mitään hirmu numeroa itsestään. Tämä poika muuttaa Lapualle.

 

Hospansaa. Tätä poikaa on Jenni kanniskellut melko paljon sylissä ja se on varmaan porukan rauhallisin pentu, vaikka kyllä tälläkin vauhtia piisaa. Tämä poika muistuttaa eniten isäänsä ja voisin kuvitella, että juuri tältä Jussi on näyttänyt pienenä. Tämä poika muuttaa Ruotsin puolelle.

 

Herttileijaa, pieni sievä tyttö. Tämä osasi ensimmäisenä ilmaista itseään ääntään käyttämällä. Välillä näyttäisi niin kuin se ojentelisi tassujaan ylöspäin anovasti, että ota minut syliin. :) Tai sitten se tulee viereen istumaan ja välillä tönäisee tassuillaan sen näköisenä, että hei, mulla olis vähän asiaa.. Tämä tyttö jää tänne Liminkaan.

 

Hupsheijaa "Milka". Tämä on kyllä oikea emäntä. :D Se on porukan toiseksi suurin ja se on aina ensimmäisenä ruokakupilla ja söisi kyllä toistenkin eväät. Todella leikkisä ja touhukas tyttö, eikä se hirveästi kitise (ei se varmaan edes jouda, kun on niin paljon mielessä muuta). Milka muuttaa sijoitukseen Kajaaniin.

 

 

Muutama sekalainen kuva vielä: