Eilen tosiaan Missi leikattiin ja pennut ovat nyt maailmassa. Ihan oikea päätös se oli, kun jostain syystä pennut eivät vielä olleet edes asemissa tulossa ja ensimmäisestä astutuksesta oli jo kulunut 69 päivää. On kyllä outo juttu, että synnytys ei ollenkaan käynnistynyt.

Leikkaus sujui hyvin ja oli se kyllä melkoinen kokemus. Ei tätä halua kokea enään toiseen kertaan, mutta nyt on tämäkin sitten nähty.

Missi kyllä oli melko järkyttynyt herättyään, kun se pennut näki. Nyt on kuitenkin mamma hoitanut ihan hyvin pentujaan ja on selvästi omiensa päältä. Muilla koirilla ei ole huoneeseen mitään asiaa.

Pennut ovat olleet hyvin tissillä ja nyt kun maitoakin tulee hyvin, niin nukkuvat sitten rauhallisesti syötyään.

Otan vauveleista kuvia, kunhan ehätän. Väreistä ei vielä ihan ota tarkkaa selkoa, kolmella pojalla näyttäisi olevan ruskeaa jaloissa ja toisella tytöistä myös. Yhdellä pojalla ja toisella tytöistä on valkoisia merkkejä mahassa, jaloissa ja rinnassa.

Tytöt ja yksi pojista on alustavasti varattu. :)