Tänään kävimme jalostuspäivä näyttelyssä Kuopiossa, mukana olivat Unni, Missi ja Jussi. Tuloksiin olen erittäin tyytyväinen, varsinkin Missin tulokseen/arvosteluun. Meillä on ollut Missin kanssa vähän ongelmia esiintymisen kanssa, kun se tahtoo nykyisin olla vähän liiankin innokas höseltäjä kehässä. Tänään mamma kuitenkin malttoi liikkua vetämättä ja seisoikin ihan nätisti. Tiiä vaikka innostuisin sitä taas näytillä kuskaamaan. :)

Unnin arvosteli jälleen Sakari Poti (nyt muistin arvostelunkin hakea), tuloksena JUN EH, arvotelu lappusessa lukee näin:

"Keskiruskea, keskikokoinen. Oikeat mittasuhteet. Kaunispiirteinen pää. Tiivis runko. Hyvät kulmaukset. Raajaluusto saisi olla vahvempaa. Turkki ei parhaimmillaan. Häntä saisi taipua selälle tarmokkaammin liikkeessä. Kevyt tehokas liike. Pirteä miellyttävä luonne."

Jussin ja Missin arvosteli kasvattaja tuomari Jukka Kuusisto, molempien tulos oli VAL ERI.

Tässä Jussin arvostelu:

"Sopivan kokoinen, hyvät mittasuhteet. Hieman kevyt rakenteinen uros, jolla kauttaaltaan turhan kapea pää. Vahva selkä, hyvä rintakehä. Oikea-asentoiset, hyvin kulmautuneet raajat, joilla liikkuu hyvin. Rauhallinen luonne."

Missistä sanottiin näin:

"Kauniisti esiintyvä, hyvät mittasuhteet omaava narttu. Hyvä pää, vahva selkä. Sopivasti runkoa. Oikea-asentoiset raajat. Liikkuu hyvin."

 

Eilen jalostustarkastettiin myös koiria Kuopiossa. Jalostustarkastuksen suoritti Jukka Kuusisto ja Arttu (J.Jippiajee) osallistui siihen. Arttu on nyt tarkoin mitattu ja tutkittu ja on todettu jalostukseen sopivaksi. :)

Hurjasti Kiitos Artturin ihmisille pojan jalostustarkastukseen kuskaamisesta, hieno homma! :)